Kenen Suomi kasvaa? Kun sota nostaa laskuja ja jokaiselle hinnankorotukselle löytyy selitys

Olen 43-vuotias. Suuren osan elämästäni olen saanut elää Suomessa, jossa sota on tuntunut kaukaiselta asialta. Yhdysvallat on ollut mukana Lähi-idän konflikteissa vuosikymmeniä, mutta nyt tuntuu siltä, että aina kun maailmalla tapahtuu jotakin, suomalaiselle kerrotaan heti, miksi hänen pitää maksaa siitä enemmän.

Sota syttyy Lähi-idässä, ja keskustelu siirtyy nopeasti polttoaineisiin, inflaatioon, korkoihin ja sähkön hintaan. Sitten joku kertoo, että tulevana talvena sähkö voi olla kallista, koska vesivarannot ovat vähissä tai tuulta ei riitä.

Samaan aikaan hallitus puhuu talouskasvusta, energiaomavaraisuudesta ja siitä, että kansalaisten pitäisi sopeutua muuttuvaan maailmaan.

Minua tässä ärsyttää ennen kaikkea yksi asia: selityksiä löytyy aina, mutta tavalliselle ihmiselle jää lasku.

En väitä, etteivät sodat vaikuttaisi maailmantalouteen tai etteivät sääolot vaikuttaisi sähköntuotantoon. Vaikuttavat ne. Mutta vaikutuksen suuruus, hinnan muodostuminen ja se, kuka lopulta maksaa, ovat aivan eri kysymyksiä. Niistä pitäisi puhua rehellisesti, numeroiden kanssa.

Tankki täyteen – ja palkasta entistä suurempi osa menee liikkumiseen

Otetaan esimerkiksi polttoaine.

Jos litrahinta nousee 1,70 eurosta 2,50 euroon, korotus on noin 47 prosenttia. Viidenkymmenen litran tankillisessa ero on 85 eurosta 125 euroon. Yksi tankkaus maksaa siis 40 euroa enemmän.

Tämä on laskuesimerkki, ei väite siitä, että kaikkien suomalaisten polttoaineen hinta olisi noussut juuri näin. Mutta se havainnollistaa, mitä suuri hinnannousu merkitsee ihmiselle, joka tarvitsee autoa päivittäin.

Jos tankillisia tulee kuukaudessa useampi, lisälasku kasvaa nopeasti. Ja autoa tarvitaan monessa perheessä töihin, lasten kuljettamiseen ja tavallisten asioiden hoitamiseen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta hypätä junaan tai pyörän selkään.

Samaan aikaan tavallisen lounaan hinnaksi voi tulla ABCä 14,70 euroa. Jos työpäivinä ostaa lounaan viitenä päivänä viikossa, keskimäärin 21–22 lounasta kuukaudessa maksaa jo noin 319 euroa.

Siis pelkät työpaikkalounaat voivat viedä yli 300 euroa kuukaudessa. Siihen päälle ruokaostokset kotiin, polttoaineet, vakuutukset, sähkö ja asuntolaina.

Leipä, maito, liha ja muut elintarvikkeet ovat ostoksia, joita ei voi loputtomasti jättää tekemättä. Kun jokainen ostoskerta maksaa hieman enemmän, vaikutus kertautuu. Yksittäinen hinnankorotus voi näyttää pieneltä, mutta kokonaisuus ei ole.

Öljy on tuote – ei pelkkä selitys hinnankorotukselle

Kokoomus puhuu fossiilisista polttoaineista, energiaomavaraisuudesta ja siirtymästä pois tuontienergiasta. Mutta niin kauan kuin suomalainen yhteiskunta tarvitsee öljyä, polttoaine on tuote, jonka hinnan muodostuminen pitää pystyä avaamaan kuluttajalle.

Lasketaanpa.

Öljybarreli sisältää noin 159 litraa raakaöljyä. Jos barrelin hinta on 104 dollaria, raakaöljyn hinnaksi tulee noin 65 dollarisenttiä litralta. Euroiksi muutettuna puhutaan karkeasti noin 55–60 sentistä litralta valuuttakurssista riippuen.

Tämä ei vielä ole valmis bensiinilitra. Raakaöljy pitää jalostaa, polttoaine kuljettaa ja varastoida. Myös jalostamon energia, jakelu, kaupan kulut ja katteet vaikuttavat hintaan. Raakaöljystä saadaan lisäksi muitakin tuotteita kuin bensiiniä, joten laskelma ei ole suora litra litralta -vertailu.

Mutta kuluttajan kysymys on silti aiheellinen: jos raaka-aine maksaa tietyn verran ja sen päälle tulevat jalostus sekä jakelu, mistä loput hinnasta muodostuvat?

Euroopan komission 12. lokakuuta 2026 julkaistuihin hintatietoihin perustuvassa erittelyssä Suomen 95-bensiinin keskihinta oli noin 2,319 euroa litralta. Tästä noin 1,147 euroa oli tuotteen hintaa ennen veroja ja noin 1,172 euroa veroja. Toisin sanoen veroihin meni hieman yli puolet kyseisen viikon litrahinnasta.

Jos hinta nousee 2,70 euroon tai sen ylikin, kuluttajalla on oikeus kysyä, mitä hinnassa tapahtui. Nousiko raakaöljy? Kasvoiko valmiin polttoaineen markkinahinta? Muuttuivatko jalostusmarginaalit, kuljetuskulut tai katteet? Kuinka paljon hinnasta tulee veroja?

Kun öljy on aiemmin käynyt yli 120 dollarissa barrelilta, se ei automaattisesti tarkoita, että bensiinin pitäisi nousta samassa suhteessa kuin raakaöljy. Raakaöljyn ja valmiin polttoaineen hinnat eivät liiku aina yksi yhteen. Siksi vertailu pitää tehdä samoilta ajankohdilta ja ottaa huomioon myös jalostettujen tuotteiden hinnat.

En väitä, että jokainen hinnankorotus olisi huijausta. Väitteeni on yksinkertaisempi: maailmanmarkkinahinta ei ole riittävä selitys koko pumpulla maksettavalle hinnalle.

Jos suomalaiselle kerrotaan, että bensa maksaa enemmän sodan vuoksi, hänelle pitäisi pystyä näyttämään myös laskelma. Muuten kyse on vain selityksestä, jonka taakse on helppo piiloutua.

Lähi-idän sota ja asuntolainan korko – miten ne liittyvät toisiinsa?

Nyt päästään asiaan, joka kuulostaa monen tavallisen suomalaisen korvissa kohtuuttomalta.

Lähi-idässä soditaan, ja täällä aletaan puhua siitä, että asuntolainan korot voivat nousta.

Miten se on mahdollista?

Yhteys ei ole täysin keksitty. Sota voi nostaa öljyn ja kaasun hintoja. Kalliimpi energia voi kiihdyttää inflaatiota, ja jos Euroopan keskuspankki arvioi inflaation jäävän liian korkeaksi, se voi pitää ohjauskorkoja korkealla tai nostaa niitä. Euribor-korot reagoivat markkinoiden odotuksiin ja pankkien rahoitusmarkkinoihin.

Mutta tämä ketju ei tarkoita, että sota automaattisesti nostaisi jokaisen suomalaisen asuntolainan korkoa. Vaikutus riippuu inflaatiosta, keskuspankin päätöksistä, markkinoiden odotuksista ja lainan korontarkistuksen ajankohdasta.

Silti tavallinen perhe voi joutua maksamaan enemmän asumisestaan tapahtumien vuoksi, joihin sillä ei ole mitään vaikutusvaltaa.

Siinä on syytä kysyä, miten haavoittuvaksi suomalaisen kotitalouden talous on rakennettu. Jos energian hinnan nousu voi nostaa ruokalaskua, autoilun kustannuksia ja mahdollisesti lainan korkoa yhtä aikaa, kyse ei ole enää yhdestä laskusta. Kyse on koko talouden paineesta.

Vesitilanne, padot ja sähkön hinta – kaikkea ei voi selittää yhdellä lauseella

Sitten tulevat sähkömarkkinat.

Kun puhutaan tulevan talven sähkön hinnasta, selityksiksi nostetaan esimerkiksi vähäiset sateet, vesivarantojen heikko tilanne ja tuulivoiman tuotannon epävarmuus.

Vesitilanteella on oikeasti merkitystä. Suomessa ja Pohjoismaissa vesivoima kattaa merkittävän osan sähköntuotannosta, ja vesivarastoja käytetään tuotannon säätämiseen. Suomen ympäristöhallinnon mukaan vesistöjen säännöstelyllä voidaan vaikuttaa vedenkorkeuksiin ja virtaamiin, ja vesivoiman tuotanto on yksi säännöstelyn syistä.

Mutta tästä ei pidä tehdä väärää johtopäätöstä, että vesipula olisi pelkkä keksitty tekosyy.

Patojen avulla voidaan säädellä veden virtaamaa ja varastoida vettä myöhempää käyttöä varten, mutta niillä ei voida luoda vettä tyhjästä. Jos sadetta ja lumen sulamisvesiä tulee vähän, varastot voivat aidosti laskea. Säännöstelyyn vaikuttavat myös vesistöjen käyttö, ympäristövaatimukset ja tulvariskien hallinta.

Kysymys onkin siitä, miten suuri vaikutus heikolla vesitilanteella on sähkön hintaan Suomessa ja kuinka paljon hintaan vaikuttavat muut tekijät: tuulisuus, kulutus, voimalaitosten huollot, sähkön siirtoyhteydet ja Euroopan markkinahinnat.

Kuluttajalle ei riitä ilmoitus siitä, että vettä on vähän. Hän haluaa tietää, kuinka paljon se nostaa hintaa ja miksi vaikutus näkyy juuri hänen sähkölaskussaan.

Tulevan talven sähkö on osittain hinnoiteltu jo etukäteen

Sähkön hinnasta puhuttaessa kuulee usein, että talvesta tulee kallis, koska markkinat odottavat sitä.

Mutta mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Sähkömarkkinoilla käydään kauppaa futuureilla eli johdannaisilla, joilla sähköyhtiöt, tuottajat ja muut markkinatoimijat voivat suojautua tulevien kuukausien hintavaihteluilta. Sähkönmyyjät voivat suojata kiinteähintaisten sopimustensa hankintakustannuksia jo kuukausia tai jopa yli vuotta ennen sähkön toimitusta.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki talven sähkö olisi fyysisesti ostettu valmiiksi vuosi sitten. Sähköntuotanto ja kulutus tasapainotetaan jatkuvasti, ja yhtiöiden suojausasteet sekä sopimukset vaihtelevat.

Silti yksi asia on tärkeä ymmärtää: tulevan talven sähkön hintaan vaikuttavat myös etukäteen tehdyt sopimukset ja markkinoiden odotukset – eivät pelkästään se, mitä juuri tänään tapahtuu.

Kun sähköyhtiö perustelee hinnan muutosta tulevalla talvella, kuluttajan pitäisi saada ymmärrettävä vastaus siihen, mikä osa hinnasta perustuu jo tehtyihin suojauksiin, mikä osa tämänhetkiseen markkinaan ja mikä osa yhtiön omiin kuluihin ja katteeseen.

Futuurihinta ei ole sama asia kuin lopullinen kuluttajahinta eikä se takaa tiettyä hintaa. Mutta se on julkisesti seurattava markkinatieto, jonka avulla voidaan arvioida, mihin suuntaan markkina odottaa hinnan kehittyvän.

Lokakuun 20. päivälle 2026 päivitettyjen Suomen hinta-alueen futuuritietojen perusteella markkina hinnoitteli tammikuun 2027 sähkön energiahintaa noin 15,1 senttiin kilowattitunnilta arvonlisäveroineen. Tämä ei sisällä sähkönsiirtoa eikä sähköveroa, eikä kyse ole varmuudella toteutuvasta hinnasta. Se kertoo kuitenkin, että talven hintariski on markkinoilla jo nyt näkyvissä.

Siksi tarvitaan avoimuutta. Ei riitä, että kuluttajalle sanotaan sähkön olevan kallista, koska talvi tulee.

Ja vielä yksi maksu: huoltovarmuusmaksu sähköön

Suomessa osataan myös keksiä maksuja.

Sähkön huoltovarmuusmaksu nousi huhtikuun 2026 alusta 0,085 senttiin kilowattitunnilta. Tavallisessa kotitalouden veroluokan I sähkössä se on osa sähkön verotusta.

Luku ei ole yksittäisen kotitalouden laskussa suuri. Esimerkiksi 10 000 kilowattitunnin vuosikulutuksella huoltovarmuusmaksu on 8,50 euroa vuodessa. Sitä ei pidä paisutella sähkön hinnan suurimmaksi syyksi.

Mutta periaate on silti huomionarvoinen: sähköön lisätään maksu, jonka tarkoituksena on rahoittaa huoltovarmuutta. Huoltovarmuus on tärkeää, eikä yhteiskunnan varautumista voi tehdä ilmaiseksi. Samalla on kuitenkin reilua kysyä, miksi kustannus kerätään juuri tällä tavalla, kuinka paljon rahaa sillä kerätään ja mihin rahat käytetään.

Huoltovarmuuskeskuksen mukaan huoltovarmuusmaksujen tuoton arvioitiin olevan noin 66 miljoonaa euroa vuonna 2026, ja uuden huoltovarmuuslain myötä vuoden 2027 tuotoksi arvioitiin noin 92 miljoonaa euroa.

Kun ihmisille kerrotaan jatkuvasti, että energia kallistuu markkinatilanteen vuoksi, on syytä erottaa toisistaan markkinahinta, verot, huoltovarmuusmaksut ja muut kulut. Muuten kuluttaja ei pysty arvioimaan, mistä hänen laskunsa todella muodostuu.

Kenen vastuulla on se, että tavallinen perhe pärjää?

Lasketaan lopuksi, mitä arjen kallistuminen voi tarkoittaa.

Kuvitellaan kotitalous, jonka kuukausimenoihin tulee seuraavanlainen lisäys:

Asuntolainan korkomenot: 300 euroa

Polttoaineet: 400 euroa

Ruoka: 300 euroa

Vakuutukset, sähkö ja muut kulut: 100 euroa

Yhteensä 1 100 euroa kuukaudessa. Vuodessa se tekee 13 200 euroa.

Tämä on havainnollistava esimerkki, ei tilasto siitä, kuinka paljon kaikkien suomalaisten menot ovat nousseet. Mutta jokainen voi laskea, mitä 1 000 euron lisälasku kuukaudessa tarkoittaisi omassa taloudessaan.

Jos kotitalouden aiemmat menot olivat 4 000 euroa kuukaudessa, tuhannen euron lisäys tarkoittaisi 25 prosentin kasvua menoihin. Jos menot olivat 5 000 euroa, nousu olisi 20 prosenttia.

Kuinka moni perhe pystyy ottamaan tällaisen lisälaskun vastaan ilman velkaantumista, säästöjen käyttämistä tai kulutuksen rajua leikkaamista?

Tässä kohtaa puhe talouskasvusta alkaa kuulostaa ontolta, jos se ei näy tavallisen ihmisen arjessa. Tilastot voivat näyttää keskimääräistä palkkojen nousua tai talouden elpymisen merkkejä, mutta keskiarvo ei maksa yksittäisen perheen laskuja.

Jos samaan aikaan työttömyys on korkealla ja yrityksiä ajautuu konkurssiin, ihmisillä on oikeus kysyä, missä luvattu nousu näkyy. Talouskasvun pitäisi näkyä työpaikkoina, yritysten investointeina, ostovoimana ja uskona tulevaisuuteen – ei vain poliitikkojen puheissa.

Kokoomuksen talouspuhe ja tavallisen suomalaisen todellisuus

Kokoomus puhuu vastuullisesta taloudenpidosta, kasvusta ja siitä, että Suomen pitää uudistua. Nämä tavoitteet voivat olla perusteltuja. Mutta niiden uskottavuus mitataan lopulta siinä, miten tavallinen suomalainen pärjää.

Jos ihmiselle kerrotaan, että polttoaine kallistuu sodan vuoksi, sähkö kallistuu vesitilanteen vuoksi ja asuntolainan korko voi nousta inflaation vuoksi, hänelle pitäisi myös kertoa, mitä päättäjät aikovat tehdä tilanteen helpottamiseksi.

Ei riitä, että jokaiselle laskulle löytyy oma kansainvälinen selityksensä. Politiikan tehtävä ei ole vain selittää, miksi asiat ovat vaikeita. Sen tehtävä on etsiä ratkaisuja, tehdä kustannuksista läpinäkyviä ja varmistaa, ettei tavallinen kotitalous joudu kantamaan kohtuuttoman suurta osaa kaikista riskeistä.

Energiaomavaraisuus on hyvä tavoite. Huoltovarmuus on tärkeää. Sähköjärjestelmän on kestettävä myös huonot säävuodet. Ja valtion talouden on oltava kestävällä pohjalla.

Mutta samalla pitää uskaltaa puhua siitä, mitä nämä tavoitteet maksavat ja kuka maksaa.

Suomi ei tarvitse lisää selityksiä – se tarvitsee rehellisyyttä

Minua ei ärsytä se, että maailmassa tapahtuu asioita, joihin Suomi ei voi vaikuttaa. Minua ärsyttää se, jos kansalaiselle annetaan ymmärtää, että jokainen hinnankorotus on väistämätön ja ettei vaihtoehtoja ole.

Hinnat muodostuvat monista tekijöistä. Osa niistä on kansainvälisiä, osa kotimaisia ja osa poliittisia. Siksi ne pitää myös eritellä rehellisesti.

Kun bensa maksaa 2,70 euroa litralta, haluan tietää, mikä osuus hinnasta johtuu raakaöljystä, jalostuksesta, jakelusta ja veroista.

Kun sähköstä puhutaan tulevan talven riskinä, haluan tietää, mitä futuurit näyttävät, kuinka paljon sähköyhtiöt ovat suojanneet hankintaansa ja miten hinta muodostuu kuluttajalle.

Kun asuntolainan korkoa perustellaan sodalla, haluan tietää, mikä on todellinen yhteys inflaatioon ja korkopäätöksiin – eikä vain kuulla, että näin nyt käy.

Ja kun hallitus puhuu talouskasvusta, haluan nähdä sen työpaikoissa, yritysten menestyksessä ja siinä, että perhe pystyy maksamaan laskunsa ilman jatkuvaa huolta seuraavasta hinnankorotuksesta.

Suomi ei tarvitse kaunista puhetta talouskasvusta. Se tarvitsee kasvua, joka näkyy työpaikkoina, yritysten menestyksenä ja tavallisten ihmisten mahdollisuutena selvitä arjestaan.

Rehellisyys ei tarkoita sitä, että kaikki hinnankorotukset olisivat huijausta. Se tarkoittaa sitä, ettei kuluttajaa pidetä tyhmänä. Hänelle kuuluu oikeus nähdä luvut, ymmärtää hinnan muodostuminen ja arvioida itse, ovatko perustelut uskottavia.

Siitä alkaa luottamus. Ja juuri sitä suomalainen politiikka ja talouskeskustelu tarvitsevat nyt enemmän kuin uusia selityksiä.