Puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa – ja nyt viranomainen haluaa tietää, mitä niille tapahtuu

Kuvittele tilanne.

Autotallissa seisoo vanha BMW, Volvo, Saab, Mercedes tai jenkkiauto. Se ei ehkä ole museoauto. Se ei ehkä ole liikenteessä. Omistaja on kuitenkin säästänyt sitä vuosia, hankkinut varaosia ja aikoo kunnostaa sen.

Sitten joku kysyy:

Onko tämä auto romu vai harrasteajoneuvo?

Ja kuka siitä lopulta päättää?

Tässä ei ole kyse enää vain romuautoista. Tässä puhutaan siitä, kuinka pitkälle viranomaisen oikeus ulottuu ihmisen omistamaan vanhaan autoon.

EU:n uusi ajoneuvojen kiertotalous- ja romuajoneuvoasetus, eli ELV-asetus, on nyt voimassa. Sen varsinaista soveltamista koskeva vaihe alkaa 1. syyskuuta 2028. Asetuksessa on nimenomaisesti rajattu museoajoneuvot sekä virallisesti erityisen kulttuurisen merkityksen saaneet ajoneuvot soveltamisalan ulkopuolelle. 

Mutta Suomessa on käynnissä toinen, paljon kiinnostavampi keskustelu.

Puoli miljoonaa harrasteajoneuvoa?

Moottorin selvitykseen perustuvissa arvioissa Suomessa on jopa puoli miljoonaa harrastekäytössä olevaa moottoriajoneuvoa. Kaikki niistä eivät tietenkään ole museoautoja eivätkä kaikki täytä automaattisesti kulttuurihistoriallisen ajoneuvon määritelmää. Juuri tässä ongelma piileekin.

Museoajoneuvo on Suomessa selkeämpi asia: Traficomin mukaan ajoneuvon valmistusvuoden päättymisestä pitää olla kulunut vähintään 30 vuotta ja ajoneuvon tulee olla säilytetty alkuperäistä vastaavassa kunnossa tai asianmukaisesti entisöity.

Mutta harrasteautojen maailma on aivan toinen.

Siellä on keskeneräisiä projekteja.

Autoja, joita ei ole käynnistetty kymmeneen vuoteen.

Autoja, joiden osia odotetaan.

Autoja, jotka ovat tallissa omistajan seuraavaa rakennusprojektia varten.

Ja autoja, joiden omistaja yksinkertaisesti haluaa säilyttää ne.

Voiko tällainen auto olla viranomaisen näkökulmasta romu?

Tämä on kysymys, joka tulee ratkaisemaan paljon.

⸻

EU ei kuitenkaan sanonut: vie harrasteautosi romutukseen

Tässä kohtaa on tärkeää olla rehellinen.

Sosiaalisessa mediassa aiheesta on helppo tehdä otsikko:

“EU aikoo romuttaa suomalaisten harrasteautot.”

Se ei ole totta.

EU:n lopullisessa asetuksessa on päinvastoin nimenomaiset suojat museoajoneuvoille ja ajoneuvoille, joilla jäsenvaltio tunnustaa olevan erityistä kulttuurista merkitystä.

Asetuksessa säädetään jopa erillisistä tunnustamiskriteereistä.

Ajoneuvon historia ja kulttuurinen arvo pitää pystyä dokumentoimaan, omistajan pitää olla tunnistettavissa ja ajoneuvon sekä sen osien pitää olla yksilöitävissä. Lisäksi asema pitää tarkistaa vähintään viiden vuoden välein tai omistajan vaihtuessa.

Ja tähän suomalainen keskustelu nyt osuu.

⸻

Viiden vuoden välein tarkastukseen?

Suomessa viranomaisten ja alan toimijoiden keskusteluissa on noussut esiin ajatus kokonaan uudesta kulttuurihistoriallisten ajoneuvojen luokasta.

Alustavien tietojen mukaan siihen voisi liittyä muun muassa:

* ajoneuvon tarkastaminen viiden vuoden välein * omistajan yksilöityminen * ajoneuvon yksilöivät tunnistetiedot * asianmukainen säilytys * kunnostuskelpoisuus * kulttuurihistoriallisten kriteerien täyttyminen.

Tässä kohtaa kannattaa pysähtyä.

Mitä tarkoittaa “asianmukainen säilytys”?

Entä “kunnostuskelpoinen”?

Entä “kulttuurihistoriallisesti merkittävä”?

Kuka määrittelee nämä?

Ja ennen kaikkea:

Mitä tapahtuu autolle, joka ei täytä määritelmää?

Nämä eivät ole vielä valmiita suomalaisia sääntöjä. Juuri niiden valmistelu ja tulkinta ovat tällä hetkellä keskustelun ytimessä.

⸻

Entä se ladossa seisova pappa-auto?

Tämä on ehkä koko keskustelun kiinnostavin kysymys.

Otetaan esimerkiksi 1980-luvun auto.

Se ei ole museoauto.

Se ei ole liikenteessä.

Se ei ole vielä kunnostettu.

Mutta omistaja aikoo tehdä sen kuntoon.

Autossa on kaikki alkuperäiset osat, omistaja tunnetaan ja auto on säilytetty kuivassa ladossa.

Onko kyseessä:

A) romuauto B) harrasteauto C) tuleva museoauto D) kulttuurihistoriallisesti merkittävä ajoneuvo?

EU-asetuksen logiikka ei ole yksinkertaisesti se, että vanha tai käyttämätön auto olisi romu. Asetuksessa on nimenomaan kriteereitä romuajoneuvon määrittämiseksi ja mahdollisuus rajata tietyt kulttuurisesti merkittävät ajoneuvot ulkopuolelle.

Mutta kansallinen toteutus ratkaisee, kuinka helppoa tai vaikeaa tämän suojan käyttäminen käytännössä on.

Ja siinä on suomalaisen autoharrastajan todellinen huolenaihe.

⸻

Suomessa on jo 7,4 miljoonaa rekisteröityä ajoneuvoa

Mittakaava on valtava.

Vuoden 2025 lopussa Suomessa oli rekisterissä yli 7,4 miljoonaa ajoneuvoa, joista liikennekäytössä oli noin 5,18 miljoonaa.

Samana vuonna Manner-Suomen rekisteristä poistettiin lopullisesti 55 715 henkilöautoa. Poistettujen henkilöautojen keski-ikä oli peräti 23 vuotta.

Suomen Autokierrätyksen mukaan Suomessa kierrätetään vuosittain noin 80 000 romuajoneuvoa, ja romutettavien ajoneuvojen keskimääräinen ikä on yli 20 vuotta.

Eli romuajoneuvo-ongelma on todellinen.

EU:n tavoitteena on estää esimerkiksi se, että romuajoneuvoja piilotetaan, myydään eteenpäin tai viedään asianmukaisen käsittelyn ulkopuolelle.

Mutta romuautojen torjuminen ja harrasteautojen valvominen ovat kaksi eri asiaa.

Juuri niiden välinen raja pitäisi nyt pystyä piirtämään erittäin tarkasti.

⸻

Hyvä tarkoitus voi synnyttää huonon järjestelmän

Kukaan tuskin vastustaa sitä, että ympäristöä suojellaan.

Kukaan tuskin haluaa, että öljyä vuotavat hylätyt autot jätetään metsien reunoille.

Eikä ole järkevää, että todellisia romuajoneuvoja kaupataan eteenpäin ilman vastuuta.

EU:n tavoitteessa on paljon järkeä.

Mutta lainsäädännössä on aina yksi vaarallinen hetki:

kun yleinen hyvä tavoite muuttuu käytännön valvonnaksi.

Silloin kysymys kuuluu:

Kuinka paljon byrokratiaa tarvitaan yhden romuauton löytämiseksi – ja kuinka paljon sitä syntyy samalla satojentuhansien harrastajien ympärille?

Jos viiden vuoden välein tehtävistä tarkastuksista tulee todellisuutta laajalle harrasteajoneuvojen joukolle, syntyy väistämättä myös kustannuksia, hallintoa ja uusia toimijoita. Tässä vaiheessa ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu lopullista suomalaista mallia.

⸻

Ja tässä on ehkä koko jutun tärkein kysymys

Suomalainen autoharrastaja ei välttämättä pelkää sitä, että hänen autonsa pitäisi kierrättää.

Hän pelkää sitä, että joku muu saa määritellä hänen autonsa arvon.

Onko se romu?

Onko se harrasteauto?

Onko se kunnostuskelpoinen?

Onko sillä kulttuurihistoriallista merkitystä?

Onko se säilytetty oikein?

Ja täyttääkö se ehdot vielä viiden vuoden päästä?

Kun näitä kysymyksiä alkaa ratkaista viranomainen, kyse ei enää ole pelkästä romutuksesta.

Kyse on omistamisesta.

⸻

FAKTAT PÄHKINÄNKUORESSA

EU:n romuajoneuvoasetus 2026/1738

* Asetus julkaistiin EU:n virallisessa lehdessä 24.7.2026. * Asetusta sovelletaan pääosin 1.9.2028 alkaen. * Museoajoneuvot on rajattu asetuksen ulkopuolelle. * Myös erityisen kulttuurisen merkityksen saaneet ajoneuvot voidaan rajata ulkopuolelle viranomaisen tunnustuksella. * Kulttuurisen merkityksen tunnustus voidaan joutua tarkistamaan vähintään viiden vuoden välein tai omistajan vaihtuessa. * Asetus laajentaa ajoneuvojen tuottajavastuuta myös esimerkiksi moottoripyöriin ja raskaampaan kalustoon. * Suomessa lopullinen käytännön toteutus ja tulkinnat ovat edelleen valmistelun kohteena.

Yksi asia on siis varma:

EU päätti romuajoneuvoista. Nyt Suomi päättää, kuinka tämä näkyy suomalaisen autoharrastajan autotallissa.