Suomi haluaa uusia kasvuyrityksiä – mutta kuka maksaa laskun ennen ensimmäistä euroa liikevaihtoa?

Suomessa puhutaan jatkuvasti talouskasvusta, uusista innovaatioista ja kansainvälisistä menestystarinoista. Tarvitsemme uusia yrityksiä, jotka uskaltavat kasvaa, työllistää ja viedä suomalaista osaamista maailmalle.

Samaan aikaan yrittäjälle voidaan asettaa merkittäviä vakuutusmaksuvelvoitteita jo yrityksen alkuvaiheessa. Tilanne on erityisen haastava teknologiastartupeissa, joissa tuotekehitys voi kestää vuosia ja perustajat työskentelevät pitkään ilman merkittävää palkkaa.

Kysymys kuuluu: kuinka paljon Suomella on varaa vaikeuttaa juuri niiden yritysten syntymistä, joiden pitäisi tuottaa tulevaisuuden talouskasvu?

Sijoittajan rahat ovat tarkoitettu kasvuun, eivät alkuvaiheen pakollisiin kuluihin

Kuvitellaan kolmen perustajan teknologiayritys, joka onnistuu keräämään 300 000 euroa siemenrahoitusta.

Sijoittaja odottaa, että rahalla rakennetaan toimiva tuote, palkataan kehittäjiä, hankitaan ensimmäiset asiakkaat ja käynnistetään kansainvälinen myynti.

Startupin alkuvaiheessa jokainen euro on tärkeä. Jos yritys joutuu käyttämään suuren summan perustajien vakuutusmaksuihin ennen ensimmäisiä kaupallisia tuloja, tuotekehitykseen jää vähemmän rahaa.

Tämä ei ole pelkästään yrittäjän henkilökohtainen ongelma. Se on myös sijoittajan ongelma.

Pienempi kehitysbudjetti voi tarkoittaa hitaampaa tuotekehitystä, myöhempää markkinoille pääsyä ja suurempaa riskiä siitä, että kilpailija ehtii ensin.

Sijoittajan näkökulmasta olennaista ei ole se, kuinka paljon yrityksen perustaja tekee työtä. Olennaista on myös se, kuinka tehokkaasti sijoitettu pääoma saadaan muutettua kasvuksi.

YEL ei määräydy suoraan palkan tai liikevaihdon perusteella

Suomalaisen yrittäjän eläkevakuutus eli YEL perustuu yrittäjän työpanoksen arvioituun arvoon. Se ei ole suoraan sidottu yrityksen liikevaihtoon, tulokseen tai yrittäjän nostamaan palkkaan.

Siksi yrityksen nollaliikevaihto tai perustajan palkattomuus ei automaattisesti poista YEL-velvollisuutta.

Tämä on järjestelmän kannalta ymmärrettävä lähtökohta: yrittäjän eläketurvaa ei haluta jättää kokonaan riippuvaiseksi siitä, kuinka paljon hän nostaa yrityksestään rahaa.

Startup-yrittäjän näkökulmasta ongelma syntyy kuitenkin tilanteessa, jossa työpanoksen laskennallinen arvo on korkea mutta yrityksen kassassa ei vielä ole riittävästi rahaa.

Maksukyky ja työpanoksen arvo eivät välttämättä kohtaa yrityksen ensimmäisinä vuosina.

Juuri tässä olisi syytä etsiä ratkaisua.

Voiko perustajien eläkemaksuihin kulua yli 300 000 euroa?

Jouni Tuovisen 15. lokakuuta 2026 julkaisemassa kirjoituksessa esitetään laskelmia, joiden mukaan kolmen teknologiastartupin perustajan eläkemaksut voisivat nousta viiden vuoden aikana yli 300 000 euroon.

Kirjoituksessa verrataan nykyistä YEL-mallia hallituksen ehdottamaan uudistukseen. Lisäksi siinä tarkastellaan tilannetta, jossa perustajien työtulo arvioidaan korkeaksi, vaikka yritys ei vielä tuottaisi liikevaihtoa.

Laskelmissa on kuitenkin tärkeä erottaa toisistaan kolme asiaa:

* Nykyisen YEL-järjestelmän mukaiset maksut. * Mahdollisen lakimuutoksen vaikutukset vakuuttamiseen ja maksujen määräytymiseen. * Kirjoittajan tekemät oletukset perustajien työpanoksen arvosta ja yrityksen kehityksestä.

Kirjoituksen laskelmat eivät yksin todista, että jokainen suomalainen startup joutuisi maksamaan esitetyt summat. Todellinen kustannus riippuu perustajien tilanteesta, vakuuttamisen edellytyksistä ja sovellettavista säännöistä.

Silti peruskysymys on perusteltu: jos järjestelmä aiheuttaa suuria maksuja jo ennen yrityksen kaupallista läpimurtoa, pitäisikö startupien alkuvaiheen erityisolosuhteet ottaa nykyistä paremmin huomioon?

Suomi vastaan Eurooppa – onko vertailu reilu?

Tuovisen kirjoituksessa tarkastellaan myös Viron, Ruotsin, Saksan, Alankomaiden ja Ranskan järjestelmiä.

Kirjoittajan mukaan perustajien alkuvaiheen lakisääteiset eläkemaksut voivat joissakin näistä maista olla huomattavasti Suomen tasoa pienemmät. Joissakin tilanteissa maksut voivat olla vähäisiä silloin, kun palkkaa ei makseta.

Tällaiset erot ovat merkityksellisiä, mutta kansainvälinen vertailu vaatii tarkkuutta.

Eri maissa yrittäjän sosiaaliturva, eläkejärjestelmä, yritysmuodot ja vakuuttamisvelvollisuus poikkeavat toisistaan. Yhden maan työnantajamaksuja ei voi suoraan verrata toisen maan yrittäjän eläkemaksuihin.

Myöskään ulkomaisen yhtiön perustaminen ei automaattisesti vapauta Suomessa asuvaa ja työskentelevää yrittäjää Suomen vakuuttamisvelvollisuuksista. Ratkaisevaa on muun muassa se, missä työtä tehdään ja mitä sosiaaliturvalainsäädäntöä tilanteeseen sovelletaan.

Siksi väite satojentuhansien eurojen säästöistä vaatii tapauskohtaisen tarkastelun.

Mutta jos Suomi tosiasiassa asettaa alkuvaiheen kasvuyrityksille kilpailijamaita suuremman kassavirtarasitteen, kyse on vakavasta kilpailukykykysymyksestä.

Silloin ongelmaa ei ratkaista syyttämällä yrittäjää siitä, että hän etsii liiketoiminnalleen järkevintä toimintaympäristöä.

Miksi sijoittaja katsoisi muualle?

Ajatellaan kansainvälistä sijoittajaa, joka harkitsee 300 000 euron sijoitusta suomalaiseen teknologiayritykseen.

Hän vertailee kahta vaihtoehtoa.

Ensimmäisessä yritys pystyy käyttämään lähes koko alkuvaiheen rahoituksensa tuotteen kehittämiseen, myynnin käynnistämiseen ja kansainvälistymiseen.

Toisessa yrityksen alkuvaiheen kassaa rasittavat merkittävät kulut, vaikka liikevaihtoa ei vielä synny.

Sijoittaja ei välttämättä arvioi maiden järjestelmiä ideologisesti. Hän arvioi riskiä, kustannuksia ja todennäköisyyttä sille, että yritys saavuttaa tavoitteensa käytettävissä olevalla rahalla.

Jos toinen toimintaympäristö tarjoaa aidosti paremman mahdollisuuden rakentaa menestyvä yritys, sijoitus voi päätyä sinne.

Samalla menetetään mahdollisesti muutakin kuin yksi yritys. Menetetään työpaikkoja, osaamista, tulevia verotuloja ja mahdollisuus rakentaa kansainvälinen menestystarina Suomeen.

Tämä on se riski, jota suomalaisen elinkeinopolitiikan pitäisi arvioida.

Ratkaisu ei ole yrittäjien eläketurvan romuttaminen

Yrittäjän eläketurvasta huolehtiminen on tärkeää. Ei ole järkevää rakentaa järjestelmää, jossa yrittäjä voi siirtää kaikki sosiaaliturvansa kustannukset yhteiskunnan maksettaviksi.

Mutta tästä ei seuraa, että nykyinen malli olisi ainoa mahdollinen.

Suomi voisi selvittää esimerkiksi seuraavia vaihtoehtoja:

1. Maksujen jousto aidosti alkuvaiheen yrityksille. Kasvuyrityksille voitaisiin kehittää määräaikainen järjestely, joka huomioi pitkän tuotekehitysvaiheen ja yrityksen todellisen kassatilanteen.

2. Maksujen ennakoitavuuden parantaminen. Perustajan pitäisi pystyä arvioimaan jo rahoituskierrosta suunnitellessaan, millaisia vakuutusmaksuja yrityksen alkuvaiheessa syntyy ja millä perusteilla ne määräytyvät.

3. Läpinäkyvä kansainvälinen vertailu. Suomen pitäisi verrata yrittäjien ja startupien todellisia kokonaiskustannuksia keskeisiin kilpailijamaihin. Vertailussa pitäisi huomioida myös se, millaista eläke- ja sosiaaliturvaa maksuilla saa.

4. Sääntöjen arviointi kasvun näkökulmasta. Järjestelmää pitäisi tarkastella myös sen perusteella, kannustaako se perustamaan yrityksiä, hankkimaan sijoituksia ja palkkaamaan työntekijöitä.

Tavoitteena ei pitäisi olla yrittäjän vapauttaminen kaikesta vastuusta. Tavoitteena pitäisi olla järjestelmä, jossa yrittäjän eläketurva ja uuden yrityksen kasvumahdollisuudet voidaan sovittaa yhteen.

Suomalaisen startupin pitäisi voida keskittyä yrityksen rakentamiseen

Kuvitellaan Cariteran kaltaista teknologiayritystä, joka rakentaa kansainvälistä digitaalista alustaa.

Yrityksen ensimmäiset vuodet voivat kulua ohjelmistokehitykseen, markkinointiin, kumppanuuksien rakentamiseen ja kansainvälisen asiakaskunnan hankkimiseen.

Tällaisessa vaiheessa yrittäjän tärkein tehtävä on rakentaa liiketoiminta, josta syntyy myöhemmin työpaikkoja, liikevaihtoa ja verotuloja.

Jos alkuvaiheen järjestelmä tekee kasvun rahoittamisesta tarpeettoman vaikeaa, seuraukset eivät rajoitu perustajien henkilökohtaiseen talouteen.

Kysymys koskee koko Suomen kykyä synnyttää uusia yrityksiä ja kasvattaa niitä kansainvälisiksi toimijoiksi.

Yksittäinen vakuutusmaksu ei ratkaise yrityksen menestystä. Mutta monet päällekkäiset kustannukset, epävarmat velvoitteet ja vaikeasti ennakoitavat säännöt voivat yhdessä vaikuttaa siihen, missä yritys kannattaa perustaa ja kuinka pitkälle sen rahoitus riittää.

Lopuksi: kumpaa Suomi haluaa suojella – järjestelmää vai kasvun edellytyksiä?

Suomen talous tarvitsee yrityksiä, jotka pystyvät kasvamaan pienestä suureksi. Tarvitsemme yrittäjiä, jotka uskaltavat sijoittaa aikaansa ja rahaansa uusiin ideoihin, sekä sijoittajia, jotka ovat valmiita rahoittamaan niiden toteuttamista.

Yrittäjien eläketurvan on oltava kunnossa. Samalla järjestelmän pitäisi tunnistaa, että uuden teknologiayrityksen ensimmäiset vuodet ovat erilaisia kuin vakiintuneen yrityksen vuodet.

Yrittäjän ei pitäisi joutua käyttämään kohtuuttoman suurta osaa kasvun käynnistämiseen kerätystä pääomasta vain siksi, että yrityksen tuote ei vielä tuota rahaa.

Tuovisen esittämät laskelmat ja kansainväliset vertailut pitää tarkistaa ennen kuin niiden perusteella tehdään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta itse kysymys ansaitsee vakavan keskustelun.

Jos Suomi haluaa lisää kasvuyrityksiä, sen pitää varmistaa, että yrityksen perustaminen ja kasvun rahoittaminen ovat aidosti mahdollisia myös silloin, kun ensimmäiset kaupalliset tulot ovat vasta tulevaisuudessa.

Kasvuyrityksen pitäisi voida käyttää alkuvaiheen pääomansa tulevaisuuden rakentamiseen. Ei sen pitäisi joutua taistelemaan järjestelmää vastaan ennen kuin se on ehtinyt edes aloittaa.