Kun moraali vaihtuu kaukalon mukaan – kelpaako venäläinen NHL:ään, mutta ei MM-kisoihin?

Suomessa osataan kyllä olla moraalisia. Ainakin silloin, kun se sopii omaan poliittiseen näkemykseen.

Aleksi Jäntti kirjoittaa, kuinka Venäjällä mikään ei ole niin politisoitunutta kuin jääkiekko. Hänen mielestään demokraattisten maiden pitäisi muodostaa oma jääkiekkokoalitionsa ja jättää Venäjä kansainvälisten kilpailujen ulkopuolelle. Hän peräänkuuluttaa jopa suomalaisten poliittisten päättäjien aktiivista toimintaa asian puolesta.

Minulla olisi tähän muutama kysymys.

Miksi suomalaiset jääkiekkoilijat saavat pelata NHL:ssä venäläisten pelaajien kanssa? Miksi se ei ole ongelma?

NHL:ssä venäläiset ja suomalaiset pelaavat samoissa joukkueissa, harjoittelevat samoissa pukukopeissa ja tavoittelevat samoja mestaruuksia. Siellä venäläinen pelaaja kelpaa osaksi maailman kovinta jääkiekkosarjaa.

Mutta kun siirrytään MM-kisoihin, sama venäläinen pelaaja muuttuu yhtäkkiä ongelmaksi.

Tiedän kyllä vastauksen: NHL:ssä pelaajat edustavat seurojaan, MM-kisoissa maataan. Se on todellinen ero, mutta se ei poista itse kysymystä.

Jos urheilun ja politiikan sekoittaminen on ongelma, miksi sitä vastustetaan vain silloin, kun kyseessä ovat tietyt kilpailut?

Urheilusta tehdään politiikan jatke

Minusta urheilun pitäisi olla yksi niistä harvoista asioista, joissa ihmiset voivat kohdata toisensa kansallisuudesta ja poliittisista näkemyksistä riippumatta.

En puolustele Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaan. Se on väärin, eikä siitä ole mitään epäselvyyttä.

Mutta pitääkö yksittäisen urheilijan kantaa vastuuta oman valtionsa johdon päätöksistä? Onko venäläinen jääkiekkoilija automaattisesti vastuussa Kremlin toimista?

Jos vastaus on kyllä, pitäisi meidän olla valmiita soveltamaan samaa periaatetta johdonmukaisesti kaikkialla.

Jäntti ehdottaa jopa omien kansainvälisten jääkiekkoturnausten järjestämistä, mikäli kansainvälinen jääkiekkoliitto ei toimi halutulla tavalla.

Mihin tämä johtaa? Rakennammeko tulevaisuudessa urheilumaailman, jossa jokainen maa pelaa vain niiden kanssa, joiden poliittisista päätöksistä olemme samaa mieltä?

Silloin urheilun kansainvälisyydestä ei jää kovin paljon jäljelle.

Emme ole sodassa, mutta olemme mukana sodassa

Sama ristiriitainen keskustelu näkyy myös Euroopan Venäjä-politiikassa.

Suomi ja muut Euroopan maat korostavat, etteivät ne ole sodassa Venäjän kanssa. Samalla Ukrainaa tuetaan aseilla, rahalla, kalustolla ja tiedustelutiedolla.

Ukrainalla on tietenkin oikeus puolustaa itseään. Puolustaminen ei tarkoita sitä, että kaikki taistelut pitäisi käydä oman maan rajojen sisällä. Myös Venäjän alueella sijaitsevat sotilaalliset kohteet voivat olla oikeutettuja kohteita kansainvälisen oikeuden asettamissa rajoissa.

Mutta kuinka pitkälle Euroopan politiikassa ollaan valmiita menemään? Mikä on tavoitteemme? Haluammeko löytää tien rauhaan vai olemmeko rakentamassa vuosikymmeniä kestävää vastakkainasettelua?

Rauhasta puhuminen ei tarkoita hyökkäyssodan hyväksymistä. Venäjän toimien tuomitseminen ei myöskään tarkoita sitä, että kaikki yhteydet venäläisiin ihmisiin pitäisi katkaista.

Nämä kaksi asiaa pitäisi pystyä erottamaan toisistaan.

Missä ovat yhteiset pelisäännöt?

Minua ihmetyttää erityisesti se, kuinka helposti Suomessa kyseenalaistaminen tulkitaan väärän puolen valitsemiseksi.

Voitko tuomita Venäjän hyökkäyssodan ja samalla kyseenalaistaa länsimaiden politiikan? Voitko tukea Ukrainaa ja silti vastustaa urheilun politisoimista?

Minun mielestäni voit ja sinun pitääkin voida.

Emme voi rakentaa yhteiskuntaa, jossa hyväksytään vain yksi mielipide. Eikä moraali voi olla sellainen työkalu, jota käytetään tilanteen mukaan.

Jos suomalaiset voivat pelata venäläisten kanssa NHL:ssä, miksi samojen ihmisten kohtaaminen MM-kisoissa on yhtäkkiä moraalinen katastrofi?

Jos kyse on periaatteista, niiden pitäisi kestää myös silloin, kun niiden noudattaminen ei ole poliittisesti tai taloudellisesti mukavaa.

Kaksoismoralismi on helppo tunnistaa toisissa. Vaikeampaa on huomata se omassa toiminnassa.

Ja ehkä juuri siksi tästä pitäisi keskustella enemmän.